Voisiko sitoutunut energia näkyä rakennusten energialaskennassa 

Tiivistelmä  

Rakennusten energiatehokkuuden arviointi perustuu pääosin käytönaikaiseen energiankulutukseen. Tämä on edelleen tarpeellista, mutta tarkastelu ei aina tunnista uudelleenkäytettyjen rakennusosien koko elinkaaren aikaista merkitystä eikä tuotteisiin sitoutunutta energiaa. Uudelleenkäytetty ikkuna, ovi tai hirsikehikko voi olla yksittäiseltä U-arvoltaan uutta tuotetta heikompi, mutta samalla sen käyttö voi vähentää uuden tuotteen valmistusta, raaka-aineiden käyttöä, sitoutunutta energiaa ja jätteen syntyä.  

Artikkelissa tarkastellaan, voisiko energiaselvityksen ja ilmastoselvityksen väliin kehittää nykyistä selkeämmän laskennallisen yhteyden. Tätä menettelyä voisi kutsua kiertotalouskompensaatioksi tai uudelleenkäytön energiajoustoksi. Kyse ei olisi automaattisesta helpotuksesta energiatehokkuusvaatimuksiin, vaan tapauskohtaisesta arvioinnista, jossa tekninen kelpoisuus, lisäenergiankulutus, vältetty valmistus, energian laatu ja rakennuksen kokonaisvaikutukset tarkastellaan yhdessä.  

Artikkelin tavoitteena on jäsentää, millä ehdoilla uudelleenkäytettyjen rakennusosien energiateknisiä vaikutuksia voitaisiin tarkastella suhteessa vältettyyn valmistukseen ja elinkaarivaikutuksiin. Tarkastelu osoittaa, että tällainen menettely voisi tukea suunnittelua erityisesti silloin, kun rakennusosan tekninen kelpoisuus tunnetaan, lisäenergiavaikutus voidaan osoittaa laskennallisesti ja vältetyn valmistuksen vaikutukset voidaan arvioida läpinäkyvästi.  

Johdanto  

Rakennusten energiatehokkuutta tarkastellaan pääasiassa käytönaikaisen energiankulutuksen kautta. Tarkastelu on oikeutetusti tarpeellinen, koska lämmitys, ilmanvaihto, jäähdytys, lämmin käyttövesi ja muu energiankäyttö vaikuttavat rakennuksen energiankulutukseen ja siitä seuraaviin ympäristövaikutuksiin rakennuksen pitkän käyttöajan aikana. Ympäristöministeriön laskentaohjeessa energiankulutuksen ja lämmitystehontarpeen arviointi perustuu vakiintuneeseen laskentamalliin, jossa huomioidaan muun muassa rakennusvaipan lämpöhäviöt, vuotoilma, ilmanvaihto, lämpökuormat ja järjestelmien hyötysuhteet (Ympäristöministeriö, 2017b).  

Käytönaikainen energiankulutus ei kuitenkaan yksin kuvaa rakennuksen koko elinkaaren aikaisia vaikutuksia. Rakennustuotteiden valmistus, raaka-aineiden hankinta, kuljetukset, korvaaminen ja purkaminen aiheuttavat energia- ja materiaalivirtoja jo ennen rakennuksen käyttöönottoa. Näihin vaiheisiin liittyy myös rakennustuotteisiin sitoutunutta energiaa, joka ei tule näkyväksi, jos rakennusta tarkastellaan vain käytönaikaisen energiankulutuksen näkökulmasta. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun uudisrakennuksessa halutaan hyödyntää uudelleenkäytettyjä rakennusosia, kuten ikkunoita, ovia, hirsikehikkoja, tiiliä tai runko- ja vaippaosia.  

Uudelleenkäytön ympäristöhyöty ei synny käytönaikaisen energiankulutuksen vähenemisestä, vaan siitä, että uuden tuotteen valmistus, uusien raaka-aineiden käyttö ja jätteen synty voidaan osittain välttää. Nykyisessä energiaselvityksessä tämä sitoutuneen energian väheneminen ei kuitenkaan tule näkyväksi. Jos uudelleenkäytetty rakennusosa on lämpöteknisesti uutta vertailutuotetta heikompi, ero voi näkyä energialaskennassa lisälämpöhäviönä, kun taas valmistuksen välttämisestä syntyvä hyöty jää pääosin ilmastoselvityksen ja muun elinkaaritarkastelun puolelle. Ilmastoselvityksen ohella syntyvä rakennustuoteluettelo voi tukea tätä tarkastelua tuomalla rakennustuotteita koskevaa tietoa näkyväksi (Ympäristöministeriön asetus rakennuksen ilmastoselvityksestä ja rakennustuoteluettelosta 1027/2024, 2024).  

Tässä artikkelissa tarkastellaan, voitaisiinko energiaselvityksen ja ilmastoselvityksen väliin kehittää nykyistä selkeämpi laskennallinen yhteys. Artikkelissa ehdotetaan kiertotalouskompensaatiota eli uudelleenkäytön energiajoustoa käsitteelliseksi menettelyksi, jonka avulla uudelleenkäytön hyötyjä ja mahdollisia haittoja voitaisiin arvioida samassa kokonaisuudessa. Kyse ei olisi automaattisesta poikkeuksesta energiatehokkuusvaatimuksiin, vaan tapauskohtaisesta arvioinnista, jossa teknistä kelpoisuutta, lisäenergiankulutusta, uuden valmistuksen välttämisen hyötyjä, energian laatua ja rakennuksen kokonaisvaikutuksia tarkastellaan yhdessä.  

Uudelleenkäytön vaikutukset jäävät energia- ja ilmastoselvityksen väliin  

Rakennuksen energiaselvitys perustuu vakioituun käyttöön ja käytönaikaisen energiankulutuksen laskennalliseen arviointiin. Vakiointi on tarpeen, jotta rakennuksia voidaan vertailla keskenään ja määräystenmukaisuus voidaan osoittaa yhdenmukaisesti (Ympäristöministeriö, 2017b, s.13-16). Ilmastoselvitys puolestaan tuo rakennuksen elinkaaren aikaiset ilmastovaikutukset näkyvämmiksi.   

Ympäristöministeriön asetus rakennuksen ilmastoselvityksestä ja rakennustuoteluettelosta määrittää rakennuksen ja rakennuspaikan hiilijalanjäljen ja hiilikädenjäljen arviointia, ja uudelleenlaadittu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi vahvistaa koko elinkaaren ilmastovaikutusten merkitystä myös Euroopan tasolla (Ympäristöministeriön asetus rakennuksen ilmastoselvityksestä ja rakennustuoteluettelosta 1027/2024, 2024; Euroopan parlamentti ja neuvosto, 2024).  

Uudelleenkäytön kannalta haaste ei siis ole elinkaarivaikutusten tunnistamisen puute, vaan se, että energiatehokkuutta ja uudelleenkäytön elinkaarihyötyjä arvioidaan eri menettelyissä. Tasauslaskenta voi osoittaa rakennuksen lämpöhäviön määräystenmukaisuuden sille asetetussa rajauksessa eli käytönaikaisen energiatehokkuuden näkökulmasta. Tässä rajauksessa se ei kuitenkaan tee näkyväksi uuden tuotteen valmistuksen välttämisestä syntyvää energia- ja materiaalihyötyä. Ilmastoselvitys voi puolestaan osoittaa uudelleenkäytön vaikutuksia hiilijalanjäljessä ja hiilikädenjäljessä, mutta se ei sellaisenaan kytke näitä hyötyjä energiatehokkuusvaatimusten arviointiin.  

Rakennustuotteiden uudelleenkäyttö ei myöskään poista kelpoisuuden osoittamisen tarvetta. Uudelleenkäytettävää rakennustuotetta ei tarvitse CE-merkitä, jos tuotetta ei olennaisesti muuteta, mutta tuotteen kelpoisuus käyttökohteeseen on silti varmistettava luotettavasti (Ympäristöministeriö, 2022). Myös UURAKET-opas korostaa, että uudelleenkäytettävien rakennustuotteiden kelpoisuus ja soveltuvuus on osoitettava suunnittelussa ja rakennuspaikkakohtaisessa varmentamisessa (Tähtinen, 2025, s. 28-30, 39 ja 187). Tästä seuraa, että uudelleenkäyttö on jo mahdollista, mutta sen energia- ja ilmastovaikutukset eivät aina kohtaa samassa laskennallisessa tarkastelussa.  

Ympäristöperusteinen jousto edellyttää tapauskohtaista arviointia  

Hirsirakenteen erityisasema osoittaa, että energiatehokkuussääntelyssä tunnetaan jo tilanteita, joissa materiaalilla ja rakentamistavalla on vaikutusta energiatehokkuusvaatimusten soveltamiseen. Ympäristöministeriön asetuksessa uuden rakennuksen energiatehokkuudesta massiivipuurakennuksille sallitaan rakennustyypin mukaan korkeampi E-luvun raja-arvo kuin vastaaville tavanomaisille rakennuksille (Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta 1010/2017, 4 §). Lisäksi massiivipuuseinälle on asetettu suurempi U-arvon vertailuarvo kuin tavanomaiselle seinärakenteelle rakennuksen vaipan lämpöhäviön vertailulaskennassa (Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta 1010/2017, 24 §).  

Tasauslaskentaoppaassa massiivipuuseinän helpotusta perustellaan muun muassa puuhun sitoutuneen hiilen suotuisilla vaikutuksilla sekä perinteisen hirsirakentamisen huomioon ottamisella (Ympäristöministeriö, 2017a, s. 7 ja 24). Tämä ei tarkoita, että lämpöhäviö olisi merkityksetön, vaan sitä, että sääntelyssä on jo tunnistettu tilanteita, joissa materiaalilla ja rakentamistavalla voi olla vaikutusta energiatehokkuusvaatimusten soveltamiseen.  

Uudelleenkäytön näkökulmasta havainto on kiinnostava, koska se avaa kysymyksen siitä, voisiko myös uudelleenkäytetyille rakennusosille kehittää oman laskennallisen menettelyn. Menettely ei kuitenkaan voisi olla suora kopio hirsirakenteen erityisasemasta, sillä uudelleenkäytetyt rakennusosat muodostavat teknisesti vaihtelevamman joukon kuin uusi massiivipuurakenne. Kaksi vanhaa ikkunaa voivat näyttää ulospäin samankaltaisilta, mutta niiden ilmanpitävyys, lämmöneristävyys, kosteustekninen toimivuus, kunto, käyttöturvallisuus ja jäljellä oleva käyttöikä voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Sama koskee ovia, tiiliä, elementtejä ja muita rakennusosia. Tämän vuoksi uudelleenkäyttöä ei voida pitää automaattisesti ympäristövaikutuksiltaan parempana ratkaisuna.  

Rakennuksen vaipan osissa arviointi on erityisen vaativa, koska niillä on suora yhteys lämpöhäviöihin, sisäolosuhteisiin ja rakennusfysikaaliseen toimintaan. Uudelleenkäyttö voi olla helpommin perusteltavissa rakennusosissa, jotka eivät suoraan heikennä vaipan energiatehokkuutta. Esimerkiksi uudelleenkäytettävät ontelolaatat, betonielementtipalkit ja pilarit, liimapuupalkit ja pilarit, tiilet sekä erilaiset sisäelementit ja rakennuksen sisällä käytettävät tuotteet voivat vähentää uuden valmistuksen tarvetta ilman, että rakennuksen käytönaikainen energiantarve kasvaa samalla tavalla kuin vaipan lämpöteknisesti heikommissa osissa. Myös näiden tuotteiden kelpoisuus on kuitenkin osoitettava suunnittelussa ja rakennuspaikkakohtaisessa varmentamisessa (Tähtinen, 2025, s. 40-43, 59 ja 69-70).  

Vaipan osissa, kuten ikkunoissa, ovissa ja hirsirungoissa, tarvitaan tarkempi menettely, koska niillä on suora yhteys rakennuksen lämpöhäviöihin, sisäolosuhteisiin ja energiatehokkuuden määräystenmukaisuuden osoittamiseen. Hirsikehikkojen uusiokäyttöä koskevassa tarkastelussa onkin todettu, että uudelleenkäytettävän hirsirungon energiatekninen hyväksyttävyys voi edellyttää koko rakennuksen energiaratkaisun tarkastelua ja muita kompensoivia ratkaisuja (Ympäristöministeriö, 2023, s. 16–17). Jos uudelleenkäytetty osa on U-arvoltaan heikompi kuin uusi vertailutuote, vaikutusta ei pidä jättää huomiotta. Samalla ei ole perusteltua sivuuttaa sitä, että uuden tuotteen valmistuksen välttäminen voi tuottaa merkittäviä materiaali- ja päästöhyötyjä. Tämä on juuri se kohta, jossa energiaselvityksen ja ilmastoselvityksen väliin tarvitaan laskennallinen yhteys.  

Uudelleenkäytön mahdollinen energiajousto tulisi rakentaa varovaiseksi ja tapauskohtaiseksi menettelyksi. Joustoa ei tulisi myöntää tuotteen iän tai uudelleenkäytön periaatteen perusteella, vaan vain silloin, kun tekninen kelpoisuus, heikomman U-arvon aiheuttama lisälämpöhäviö, vältetty valmistus ja rakennuksen kokonaisvaikutukset voidaan osoittaa.  

Ikkunaesimerkki: lisälämpöhäviön suuruusluokka per neliö  

Uudelleenkäytetyn ikkunan vaikutusta voidaan havainnollistaa neliökohtaisella laskelmalla. Laskelma auttaa arvioimaan lämpöhäviöiden suuruusluokkaa, kuinka paljon hieman heikompi U-arvo lisää lämpöhäviötä yhden ikkunaneliön osalta.  

Ympäristöministeriön laskentaohjeessa ulkoilmaan rajoittuvien ulkoseinien, yläpohjien, alapohjien, ikkunoiden ja ovien lämpöhäviöt lasketaan rakennusosittain kaavalla, jossa johtumislämpöhäviö (kaava 1) riippuu rakennusosan lämmönläpäisykertoimesta, pinta-alasta, sisä- ja ulkolämpötilan erotuksesta, ajanjakson pituudesta sekä wattituntien muunnoksesta kilowattitunneiksi (Ympäristöministeriö, 2017b, s.18):  

Kaava 1.  

Tässä Qrakosa on rakennusosan johtumislämpöhäviö kilowattitunteina, Ui rakennusosan lämmönläpäisykerroin, Ai pinta-ala, Ts sisäilman lämpötila, Tu ulkolämpötila ja Δt ajanjakson pituus tunteina.  

Kun tarkastellaan kahden ikkunan U-arvojen eroa, kaavaa voidaan käyttää yksinkertaistettuun vertailuun. Lämmitystarveluku kuvaa rakennusten lämmitysenergian tarvetta ja perustuu sisä- ja ulkolämpötilojen erotusten summaan. Yleisesti käytetty S17-lämmitystarveluku lasketaan +17 °C:ksi oletetun sisälämpötilan ja ulkolämpötilan vuorokausikeskiarvon erotuksen perusteella (Ilmatieteen laitos, n.d.; Motiva, 2026b). Kun tarkastellaan 1 m² ikkunapintaa, lisälämpöhäviön suuruusluokka voidaan arvioida seuraavasti:  

Kaava 2.  

Kaavassa ΔE on lisälämpöhäviö kilowattitunteina ikkunaneliötä kohti vuodessa, ΔU on uudelleenkäytetyn ja uuden vertailuikkunan U-arvojen ero W/m²K, HDD on lämmitystarveluku yksikössä °Cvrk, kerroin 24 muuntaa vuorokaudet tunneiksi ja jakaja 1000 muuntaa wattitunnit kilowattitunneiksi.  

Kaava on johdettu johtumislämpöhäviön laskentaperiaatteesta (Ilmatieteen laitos n.d.) ja lämmitystarveluvun määritelmästä. Lämmitystarvelukuun perustuva laskelma kuvaa vuotuista johtumislämpöhäviön lisäystä yksinkertaistettuna astevuorokausimenetelmänä ja se on tarkoitettu suuntaa antavaan vertailuun. Virallisessa tarkastelussa huomioidaan lisäksi muun muassa rakennuksen sijainti, todelliset pinta-alat, ilmanvaihto, lämpökuormat, järjestelmät, mahdolliset kylmäsillat, ikkunan g-arvo, varjostukset ja rakennuksen kokonaisratkaisu. Lisäksi sisäiset lämpökuormat voivat lämmityskaudella kompensoida osan heikon U-arvon aiheuttamasta lisälämpöhäviöstä, vähentämällä nettolämmitystarvetta, toisaalta sama yhdessä huonosti eristävän vaipan ja auringon säteilyn kanssa sama lämpökuorma muuttuu ylilämpenemiseksi (Ympäristöministeriön asetus 1010/2017, 29 §). 

Jos lämmitystarvelukuna (HDD) käytetään kolmea esimerkkitasoa, saadaan taulukon 1 mukainen suuruusluokka. Esimerkkilaskelmassa käytetyt lämmitystarveluvut 3500, 4000 ja 4500 °Cvrk havainnollistavat, miten lisäjohtumislämpöhäviö muuttuu eri lämmitystarvetasoilla.  

Taulukko 1. U-arvon heikennyksen vaikutus lisälämpöhäviöön per 1 m² ikkunapinta-alaa, kun HDD = 3500 °Cvrk, HDD = 4000 °Cvrk ja HDD = 4500 °Cvrk. 

Taulukko 1 osoittaa, että U-arvon ero voi johtaa vuositasolla rajalliseen, mutta ei millään tavalla merkityksettömään lisäjohtumislämpöhäviöön yhtä ikkunaneliötä kohti. Esimerkiksi U-arvon heikennys 0,2 W/m²K kasvattaisi lämpöhäviötä tässä esimerkkitarkastelussa noin 19 kWh/m² vuodessa, jos lämmitystarvelukuna käytetään 4000 °Cvrk.  

Asdrubali, F., Roncone, M. & Grazieschi, G. (2021) kokosivat ikkunoiden ympäristöselosteisiin perustuvaa tietoa ja tarkastelivat ikkunoiden sitoutunutta energiaa ja ilmastovaikutuksia. Heidän katsauksessaan kolmilasisten ikkunoiden uusiutumattoman primäärienergian (PENR) keskiarvot (taulukko 2) vaihtelivat ikkunan runkomateriaalin mukaan huomattavasti. Tarkastelu perustui EPD-aineistoon ja vaikutukset normalisoitiin funktionaaliseen yksikköön 1 m² ikkunaa kohti. Taulukko 2:n muunnoksissa käytettiin suhdetta 1 kWh = 3,6 MJ.   

Taulukko 2. Kolmilasisten ikkunoiden uusiutumattoman primäärienergian käyttö runkomateriaalin mukaan (Asdrubali et al., 2021, Table 7). 

Taulukko 2 käsittelee uusiutumatonta primäärienergiaa eli PENR-arvoa. Taulukko 1 taas kuvaa rakennuksen lisäjohtumislämpöhäviötä kWh/m²/a. Tarkastelua ei tule tulkita varsinaiseksi energiatakaisinmaksulaskelmaksi, koska PENR-arvo ja rakennuksen lämpöhäviö kuvaavat eri energiasuureita. Vertailu voi kuitenkin havainnollistaa, kuinka monen vuoden lisäjohtumislämpöhäviö olisi määrällisesti samaa suuruusluokkaa kuin uuden vertailuikkunan valmistukseen liittyvä uusiutumattoman primäärienergian panos. Tarkemmassa vertailussa lisälämpöhäviö tulisi muuntaa vertailukelpoisempaan muotoon esimerkiksi lämmitysjärjestelmän hyötysuhteen, lämpöpumpun COP-arvon tai primäärienergiakertoimen avulla.  

Taulukossa 2 esitettyjen tulosten perusteella voidaan esittää varovainen suuruusluokkatarkastelu. Jos uuden vertailuikkunan valmistukseen liittyvä PENR-arvo olisi esimerkiksi noin 300 kWh/m² ja uudelleenkäytetty ikkuna olisi U-arvoltaan 0,2 W/m²K uutta vertailuikkunaa heikompi, vastaisi määrällisesti noin 15–16 vuoden lisäjohtumislämpöhäviötä, kun lämmitystarvelukuna käytetään 4000 °Cvrk. Näitä laskelmia on havainnollistettu taulukossa 3.  

Tämä ei tarkoita, että käytetty ikkuna olisi automaattisesti parempi ratkaisu. Se osoittaa kuitenkin, että pieni U-arvon heikennys ei välttämättä kumoa uudelleenkäytön hyötyä, jos tuotteen tekninen kelpoisuus, käyttöikä ja rakennuksen kokonaisratkaisu ovat kunnossa.   

Taulukko 3. Uuden vertailuikkunan PENR-arvon suuruusluokka suhteessa lisäjohtumislämpöhäviöön. 

Uudelleenkäytön arviointi edellyttää energiamuodon huomioimista   

Kun uudelleenkäytetyn rakennusosan vaikutuksia verrataan uuden tuotteen valmistuksen välttämiseen ja mahdolliseen käytönaikaiseen lisälämpöhäviöön, ei tulisi tarkastella pelkästään kilowattituntien määrää. Myös energian lähde, energian laatu, lämpötilataso, päästökerroin, käyttökohde ja kulutuksen ajoitus vaikuttavat kokonaisarvioon. Tämä on erityisen tärkeää ikkunan kaltaisissa rakennustuotteissa, joiden valmistus sisältää materiaaleja ja prosesseja, jotka vaativat korkeita lämpötiloja.  

Tasolasin valmistus on korkealämpöinen ja jatkuva teollinen prosessi. Glass for Europe (2022) kuvaa tasolasin valmistusta prosessiksi, jossa sulatusuunin lämpötila on tyypillisesti 1500–1600 °C ja jossa uunin lämpötila on pidettävä yllä koko uunin pitkän käyttöiän ajan. Julkaisun mukaan maakaasu on ollut tasolasin valmistuksessa vallitseva energialähde ja sähköä käytetään muun muassa täydentävänä energiana. Glass Alliance Europe (2021) puolestaan toteaa, että lasinvalmistuksen päästöt syntyvät pääosin korkealämpöisestä polttoaineen käytöstä ja raaka-aineiden prosessipäästöistä ja siksi lasiteollisuuden vähähiilistymiseen tarvitaan teknologisia ratkaisuja, mutta päästöjen merkittävä vähentäminen on teknisesti ja infrastruktuurisesti haastavaa.  

Rakennuksen käytönaikainen lisälämpöhäviö on luonteeltaan erilaista energiaa. Rakennuksen lämmitys voidaan tuottaa esimerkiksi kaukolämmöllä, lämpöpumpulla, sähköllä, omalla energiantuotannolla tai näiden yhdistelmillä (Motiva, 2026a). Lämpöpumput voivat puolestaan vähentää ostetun lämmitysenergian tarvetta, koska ne siirtävät lämpöä ympäristöstä rakennukseen ostosähkön avulla (Motiva, 2026c; International Energy Agency, n.d.). Uudelleenlaaditussa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (2024, artikla 7) mukaan kaikkien uusien rakennusten tulisi olla päästöttömiä vuoden 2030 lähtien. Päästöttömän rakennuksen määritelmään liittyy korkean energiatehokkuuden lisäksi myös se, ettei rakennuksesta aiheudu fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöjä paikan päällä (Euroopan parlamentti ja neuvosto, 2024, artikla 11). Tätä päästöttömyyttä tulisi tarkastella myös koko elinkaaren ajalta, siten, että se ei olisi ristiriidassa energiatehokkuusohjauksen kanssa. Voisiko kokonaisilmastovaikutusten kannalta olla parempi hyväksyä käytönaikainen lisäenergiantarve, jos sillä voidaan välttää uuden tuotteen valmistuksen päästöintensiivinen energiankäyttö?  

Tulee muistaa myös, että energiamuodon ja käyttökelpoisuuden huomioiminen ei ole peruste hyväksyä heikkoa suunnittelua. Sen sijaan se on peruste tarkastella uudelleenkäyttöä täsmällisemmin. Uuden tuotteen valmistuksen välttäminen voi vähentää korkealämpöisen teollisen prosessienergian tarvetta, kun taas käytönaikainen lisälämpöhäviö kohdistuu rakennuksen lämmitysjärjestelmään ja sen käyttämään energiaan. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että heikompi rakennusosa olisi automaattisesti hyväksyttävä, jos lämmitysenergia on vähäpäästöistä, rakennuksen vaipan energiatehokkuudella on edelleen merkitystä. Muun muassa Suomen ympäristökeskus (2021) korostaa, että mitä vähemmän rakennus tarvitsee energiaa, sitä vähemmän tarvitaan energiantuotantoa, siirtoa, varastointia ja huippukulutuksen kapasiteettia. Energiatehokkuustoimilla voidaan vähentää myös energiakustannuksia ja parantaa energiajärjestelmän kustannustehokkuutta.  

Ehdotus: kiertotalouskompensaatio energiaselvityksen rinnalle  

Edellä kuvattu tarkastelu viittaa siihen, että uudelleenkäytölle voisi olla perusteltua kehittää oma laskennallinen menettely (kuvio 1) energiaselvityksen ja ilmastoselvityksen rajapintaan. Menettelyä voisi kutsua kiertotalouskompensaatioksi tai uudelleenkäytön energiajoustoksi. Kyse ei olisi automaattisesta helpotuksesta energiatehokkuusvaatimuksiin, vaan tavasta tehdä uudelleenkäytön hyödyt ja haitat näkyviksi samassa arvioinnissa. Yksittäisen rakennusosan heikompi ominaisuus voitaisiin huomioida osana rakennuksen kokonaisratkaisua vain, jos vaikutus voidaan perustella teknisesti, energialaskennallisesti ja elinkaarivaikutusten näkökulmasta.

Menettely voisi muodostua viidestä vaiheesta. Kuten tavanomaisestikin uudelleenkäyttöä arvioitaessa, ensimmäinen vaihe olisi teknisen kelpoisuuden osoittaminen. Uudelleenkäytetystä rakennusosasta tulisi selvittää käyttökohteen kannalta olennaiset ominaisuudet, kuten U-arvo, ilmanpitävyys, kosteustekninen toimivuus, käyttöturvallisuus, ääneneristävyys, paloturvallisuus tarvittaessa, kunto ja jäljellä oleva käyttöikä.   

Toinen vaihe olisi heikomman teknisen ominaisuuden lisäenergiavaikutuksen arviointi. Jos esimerkiksi uudelleenkäytetty ikkuna on U-arvoltaan uutta vertailuikkunaa heikompi, ero tulisi laskea rakennuksen lisäenergiavaikutuksena energiaselvityksen tai sitä tukevan erillistarkastelun yhteydessä.  

Kolmas vaihe olisi valmistuksen välttämisestä syntyvän hyödyn arviointi. Arvioinnissa tulisi tarkastella, kuinka paljon energiaa, materiaaleja ja päästöjä säästyy, kun uutta tuotetta ei valmisteta. Tässä ilmastoselvitys voisi tuoda rakennuksen hiilijalanjälkeen ja hiilikädenjälkeen liittyviä vaikutuksia näkyväksi, ja rakennustuoteluettelo voisi tukea lähtötietojen hallintaa rakennustuotteista (Ympäristöministeriön asetus rakennuksen ilmastoselvityksestä ja rakennustuoteluettelosta 1027/2024, 2024). Jatkossa tarkastelua voisi olla tarpeen täydentää myös esimerkiksi luontojalanjäljen laskennalla, jotta resurssisäästöjä voitaisiin arvioida energiansäästöä ja ilmastovaikutuksia laajemmin.  

Neljäs vaihe olisi energian laadun, päästöjen ja ajoituksen huomioiminen. Uuden tuotteen valmistusenergia ja rakennuksen käytönaikainen lämmitysenergia eivät aina ole energiajärjestelmän kannalta samanarvoisia. Arvioinnissa tulisi huomioida valmistuksen energiaintensiivisyys ja käytetty energiamuoto, käytönaikaisen energian päästökerroin, rakennuksen lämmitysmuoto, mahdollinen oma energiantuotanto, lämpöpumput ja energiajoustoratkaisut. Tämä vaihe ei saa heikentää vaipan energiatehokkuuden merkitystä, mutta se voi parantaa kokonaisarvioinnin tarkkuutta.   

Viides vaihe olisi rakennuksen kokonaisratkaisun hyväksyminen tai hylkääminen. Uudelleenkäytetty rakennusosa ei saisi heikentää sisäolosuhteita, turvallisuutta, kosteusteknistä toimivuutta tai rakennuksen energiatehokkuutta hallitsemattomasti. Jos lisälämpöhäviö on suuri tai tekninen kelpoisuus epävarma, uudelleenkäyttöä ei tulisi hyväksyä pelkän materiaalihyödyn perusteella. Jos taas tekninen kelpoisuus on osoitettu, lisäenergiavaikutus on pieni ja valmistuksen välttämisestä syntyvä hyöty merkittävä, on uudelleenkäyttö perusteltu osa rakennuksen kokonaisratkaisua.  

Kiertotalouskompensaation kehittäminen edellyttäisi kuitenkin tarkempaa menetelmätyötä. Tässä artikkelissa esitetty neliökohtainen ikkunaesimerkki on vain suuruusluokkatarkastelu. Jotta menettelyä voitaisiin käyttää suunnittelussa tai määräystenmukaisuuden osoittamisessa, tarvittaisiin selkeät periaatteet lähtötietojen, laskentajakson, päästökertoimien, käyttöiän, vertailutuotteen ja epävarmuuksien käsittelyyn. Vertailun tulisi perustua siihen, mikä tuote olisi realistisesti valittu uudelleenkäytetyn tuotteen sijaan, sillä tulos voi muuttua sen mukaan, verrataanko uudelleenkäytettyä ikkunaa markkinoiden parhaaseen uuteen tuotteeseen vai tavanomaiseen määräystenmukaiseen tuotteeseen.  

Myös kunnostus, lisälasitus ja tiivistäminen tulisi huomioida arvioinnissa. Ne voivat parantaa ikkunan energiateknistä toimintaa ja pidentää käyttöikää, mutta aiheuttavat myös omia materiaali- ja energiavaikutuksiaan. Lisäksi ikkunoiden ympäristöselosteista saatavissa arvoissa on suurta vaihtelua, joten yksittäisiä arvoja ei tulisi käyttää liian mekaanisesti (Asdrubali et al., 2021). Uudelleenkäytön laskenta edellyttää siksi läpinäkyviä oletuksia ja tarvittaessa herkkyystarkasteluja.  

Päästökertoimien osalta tulisi ratkaista, käytetäänkö kansallisia keskiarvoja, paikallisia päästökertoimia, tulevaisuusskenaarioita vai näiden yhdistelmää. Esimerkiksi kaukolämmön ja sähkön päästökertoimet vaihtelevat paikkakunnittain ja ajallisesti (Motiva, 2026d).  

Johtopäätökset  

Uudelleenkäyttöä ei pidä käsitellä energiatehokkuuden heikennyksenä eikä automaattisena ympäristöhyötynä. Se on rakennusosakohtainen suunnitteluvalinta, jonka vaikutukset riippuvat tuotteen teknisestä kunnosta, jäljellä olevasta käyttöiästä, lämmöneristävyydestä, tiiveydestä, korjaustarpeesta ja siitä, mitä uutta tuotetta uudelleenkäytöllä todella korvataan.  

Nykyinen energiaselvitys tekee käytönaikaisen energiankulutuksen ja lämpöhäviöt näkyviksi, mutta ei sellaisenaan huomioi uuden tuotteen valmistuksen välttämisestä syntyvää hyötyä. Ilmastoselvitys puolestaan tuo elinkaarivaikutuksia esiin, mutta sen tulokset eivät sellaisenaan korvaa energiatehokkuuden määräystenmukaisuuden osoittamista. Tästä syntyy käytännön aukko erityisesti vaipan osissa, kuten ikkunoissa, ovissa ja hirsirungoissa.  

Artikkelissa ehdotettu kiertotalouskompensaatio tarkoittaisi erillistä ja läpinäkyvää vaikutustarkastelua energiaselvityksen rinnalle. Se ei olisi lupa poiketa energiatehokkuusvaatimuksista, vaan menettely, jossa uudelleenkäytetyn rakennusosan lisäenergiavaikutus, vältetty valmistus, energian päästövaikutus, käyttöikä ja tekninen kelpoisuus arvioitaisiin samassa kokonaisuudessa.  

Menettelyä ei tulisi soveltaa, jos rakennusosan ominaisuuksia ei tunneta, käyttöikä on lyhyt, sisäolosuhteet tai kosteustekninen toimivuus vaarantuvat tai lisälämpöhäviö on rakennuksen kokonaisuuden kannalta suuri. Perusteltu soveltaminen edellyttää todennettua kelpoisuutta, realistista vertailutuotetta, herkkyystarkastelua ja sitä, että rakennuksen energiatehokkuus pysyy hallittuna.  

Artikkelissa tehtiin yksinkertaistettua tarkastelua. Jatkossa olisi hyvä tehdä syvällisempää analyysiä siitä, miten uudelleenkäytön hyödyt tai mahdolliset haitat voitaisiin tuoda näkyväksi. Miten pystyttäisiin tekemään kokonaisvaltaisempaa tarkastelua, sellaista, jossa huomioidaan käyttökohde, uudelleenkäytettäväksi suunnitellun tuotteen kelpoisuus, tuotteeseen sitoutunut energia sekä vaadittavat toimenpiteet, rakennuksen energiatehokkuus, käytettävät energian lähteet ja käytön aikainen energiankulutus sekä ajallinen vaihtelu ja erilaiset epävarmuudet. Miten edistetään sitä, että etsitään optimaalinen, kestävä ja ympäristövaikutuksiltaan aidosti paras ratkaisu. Millaiset laskentamallit voisivat antaa luotettavaa ja vertailukelpoista dataa päätöksenteon tueksi. Artikkelissa ehdotettu kiertotalouskompensaation tai uudelleenkäytön energiajouston laskentamalli voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Mallin toimivuutta olisi hyvä testata konkreettisin esimerkein.  

Vähähiilinen rakentaminen tarvitsee sekä energiatehokkuutta että materiaaliviisautta. Kiertotalouskompensaation arvo olisi siinä, että uudelleenkäytön hyödyt ja haitat tuotaisiin samalle arviointipöydälle.