Merenkulun uudistunut turvallisuusyhtälö ja Hampurin SMM 2026 -messujen viesti alan uudesta kurssista
Tiivistelmä
Syyskuun alussa Hampurissa järjestetty SMM 2026 kokosi jälleen lähes koko kansainvälisen meriklusterin yhteen varustamoista telakoihin, teknologiatoimittajiin ja viranomaisiin saakka. Messujen ohjelman tarkastelu osoittaa huomattavan rakenteellisen muutoksen edellisiin vuosiin verrattuna. Merenkulun turvallisuutta ja kriittisen infrastruktuurin suojaamista ei enää käsitellä selvästi erillisinä aiheina, vaan ne kytkeytyvät digitalisaatioon, vaihtoehtoisiin polttoaineisiin ja satamien kehittämiseen. Tässä artikkelissa tarkastellaan tämän muutoksen käytännön merkitystä merenkulun ammattilaisille, erityisesti varustamoille, satamaoperaattoreille, vakuutusalalle ja viranomaisille. Keskeinen kysymys on, mitä toimialalla voidaan jo pitää realistisena ja operatiivisesti käyttökelpoisena ja mikä puolestaan on edelleen tuotekehitystä, pilotointia tai sääntelyn valmistumista odottavaa kehitystä. Messujen omassa uutisoinnissa näiden välinen ero jää helposti taka-alalle. Organisaatioiden kannalta ero on kuitenkin olennainen arvioitaessa lähivuosien investointeja, riskienhallintaa ja osaamistarpeita. Tarkasteluni perustuu pitkään kokemukseen operatiivisesta meriliikenteen ohjauksesta sekä merioikeuden ja merivakuutuksen tutkimuksesta.
Johdanto
SMM (Shipbuilding, Machinery and Marine Technology) kuuluu maailman merkittävimpiin merenkulku- ja telakkateollisuuden messutapahtumiin, ja se järjestetään Hampurissa kahden vuoden välein. Järjestäjän yhteenvedon mukaan vuoden 2026 messuille osallistui noin 50 000 kävijää ja yli 2 200 näytteilleasettajaa 66 maasta. Osallistujat edustivat yhteensä 134 kansallisuutta (SMM Hamburg 2026a). Tapahtuman mittakaava on tulkinnan kannalta olennainen. Kyse ei ole rajatun erikoisalan messusta, vaan tapahtumasta, jossa heijastuvat suuren osan meriteollisuudesta teknologiset ja kaupalliset painotukset. Ohjelma antaa siten kuvan siitä, mihin toimialan huomio ja pääomat ovat seuraavaksi suuntautumassa.
Hampurin messujen avautuessa syyskuun alussa näkyvimmät otsikot käsittelivät odotetusti vaihtoehtoisia polttoaineita ja tekoälyä hyödyntäviä navigointijärjestelmiä. Varsinainen muutos näkyi kuitenkin ohjelman rakenteessa. Turvallisuus ja kriittisen infrastruktuurin suojaaminen oli nostettu energiatehokkuuden ja digitalisaation rinnalle yhdeksi tapahtuman keskeisistä teemoista (SMM Hamburg 2026b). Turvallisuuskysymykset ovat näin siirtyneet lähemmäksi toimialan investointi- ja kehittämispäätösten ydintä.
Turvallisuuden, digitalisaation ja polttoainesiirtymän esiintyminen samoissa paneeleissa ja rahoituskeskusteluissa kertoo tavasta, jolla toimiala jäsentää muuttuvaa toimintaympäristöään. Näitä kysymyksiä ei ole enää mielekästä arvioida toisistaan irrallisina. Yksittäisen uuden anturin tai polttoaineen sijasta huomio kohdistuu koko logistisen järjestelmän toimivuuteen. Aluksen, sataman, tietoliikenteen ja valvonnan on toimittava yhteen myös silloin, kun jokin järjestelmän osa häiriintyy.
Artikkelissa arvioin tämän muutoksen käytännön vaikutuksia merenkulun ammattilaisen näkökulmasta sekä sitä, mitä lähivuosien investoinneissa, riskienhallinnassa ja koulutuksessa olisi syytä ottaa huomioon. Geopoliittisen toimintaympäristön muutos tekee aiheesta ajankohtaisen. Merenalaisen infrastruktuurin suojaaminen ja meriliikenteen valvonnan toimintakyky olivat vielä muutama vuosi sitten rajatun asiantuntijajoukon käsittelemiä kysymyksiä. Nyt ne kuuluvat koko meriklusterin yhteiseen keskusteluun.
Turvallisuutta ei voi enää käsitellä erillisenä alueena
Merenkulun turvallisuudesta keskusteltiin vielä muutama vuosi sitten suurelta osin omissa asiantuntijapiireissään. Viranomaiset, puolustushallinto ja turvallisuuteen erikoistuneet konsultit tarkastelivat omia kysymyksiään, kun taas varustamojen ja teknologiatoimittajien huomio kohdistui pääasiassa energiatehokkuuteen ja digitalisaatioon. SMM 2026:n avajaisohjelma rikkoi tätä perinteistä jakoa. Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n pääsihteeri Arsenio Dominguez liitti avauspuheenvuorossaan merenkulkijoiden turvallisuuden suoraan laajempaan geopoliittiseen epävakauteen. Hän korosti turvallisten merireittien merkitystä viime kädessä ihmisten, ei ainoastaan kaupan, turvaamiselle (Maritime Gateway 2026). Hampurin elinkeinoasioista vastaava senaattori Melanie Leonhard tarkasteli puolestaan kaupungin asemaa Euroopan kauppa-, energia- ja datavirtojen solmukohtana sekä tästä seuraavaa vastuuta kriittisen meri-infrastruktuurin suojaamisesta (Hamburg Messe und Congress 2026). Messun näyttelyjohtaja Claus Ulrich Selbach kuvasi samaa kehitystä toimialan näkökulmasta todetessaan, ettei dekarbonisaatiota, digitalisaatiota, turvallisuutta ja resilienssiä voida enää käsitellä toisistaan irrallisina haasteina (Hamburg Messe und Congress 2026).
Käytännössä merenalaisten kaapeleiden ja putkien suojaamista, aluevalvontaa ja kyberturvallisuutta on yhä vaikeampi käsitellä erillään muista teknisistä investoinneista. Uusi navigointijärjestelmä tai päästövähennysteknologia kuuluu samaan operatiiviseen kokonaisuuteen, jossa myös häiriönsietokyky on arvioitava. Turvallisuusinvestointeja voidaan näin perustella osana toiminnan kehittämistä eikä vain erillisenä kuluna. Samalla vaatimustaso kasvaa. Valvontaviranomaisten ja vakuutusalan voidaan odottaa kiinnittävän aiempaa enemmän huomiota siihen, onko turvallisuus otettu huomioon jo aluksen suunnittelussa.
Valmius ei ole sama asia kuin käyttö
Messuilla ja niitä edeltäneessä uutisoinnissa toistui luokituslaitos DNV:n tilasto, jonka mukaan vaihtoehtoisille polttoaineille valmiiden alusten osuus vuoden 2025 uudisrakennustonnistosta säilyi noin 38 prosentissa edellisvuoden voimakkaan kasvun jälkeen (DNV 2026). Luku on kiinnostava, mutta sitä ei pidä tulkita näytöksi vastaavasta operatiivisesta käytöstä. Se kuvaa teknistä valmiutta käyttää vaihtoehtoista polttoainetta, ei polttoaineen tosiasiallista saatavuutta, bunkrausverkoston kattavuutta tai käyttöä päivittäisessä liikenteessä. Sama erottelu on tarpeen digitalisaation ja osittaisen autonomian yhteydessä. Kansainvälinen merenkulkujärjestö hyväksyi toukokuussa 2026 ensimmäisen kansainvälisen turvallisuussäännöstön autonomisille aluksille, niin sanotun MASS-koodin (Maritime Autonomous Surface Ships), joka tuli voimaan 1. heinäkuuta 2026 (IMO 2026). Säännöstö ei kuitenkaan vielä ole pakottava, vaan sitä sovelletaan vapaaehtoisesti vähintään kahden vuoden ajan ennen pakottavan sääntelyn valmistelun etenemistä. Pakottavan version on määrä valmistua aikaisintaan vuonna 2030 ja tulla voimaan SOLAS-yleissopimuksen (Safety of Life At Sea) muutoksena vuonna 2032 (IMO 2026). Sääntelykehys on siten edennyt olennaisesti, mutta operatiivisesti sitova kokonaisuus puuttuu edelleen. Tätä sääntelyyn liittyvää aikaviivettä ei pidä sekoittaa teknologian omaan valmiusasteeseen.
Uutta teknologiaa tai polttoaineratkaisua koskevassa hankinnassa messuviesti tai valmistajan ilmoittama valmiusaste ei yksin riitä päätöksenteon perustaksi. Olennaista on selvittää, onko ratkaisu sertifioitu, millaisissa olosuhteissa sitä on testattu ja kuinka paljon siitä on kertynyt todellista operatiivista kokemusta. Pilotointivaiheessa olevan konseptin riskiprofiili poikkeaa kaupallisessa liikenteessä todennetun ratkaisun riskiprofiilista. Vakuutuksessa ja riskienhallinnassa ero on merkittävä. Todennettu operatiivinen historia antaa riskinarvioinnille vahvemman perustan kuin valmistajan ilmoittama tekninen valmius.
Satamat mukaan kokonaisuuteen
SMM-lipulla pääsi vuonna 2026 ensimmäistä kertaa myös rinnakkaistapahtumaan ALL ABOUT PORTS, jossa satamien digitalisaatiota ja logistiikkaa käsiteltiin osana messuviikkoa (SMM Hamburg 2026b). Ratkaisu kuvastaa sitä, ettei aluksen päästöjä, energiaratkaisuja tai turvallisuutta voida tarkastella irrallaan satamaoperaatioista ja maapuolen yhteyksistä. Aluskohtaiset päästövähennykset eivät riitä, jos satamainfrastruktuuri ei tue samaa kehitystä. Kun alusta, satamaa ja logistiikkaketjua tarkastellaan yhtenä järjestelmänä, vastuunjaon ja tiedonkulun merkitys korostuu. Satamaoperaattoreiden on siksi perusteltua sovittaa ilmastotavoitteet ja turvallisuusvaatimukset yhteen jo ennen yksityiskohtaisen sääntelyn voimaantuloa.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä
SMM 2026:n perusteella merenkulun kehitystä on yhä vaikeampi kuvata yksittäisten teknologisten läpimurtojen sarjana. Ratkaisevampaa on se, kuinka turvallisuus, energia, digitalisaatio ja satamat saadaan toimimaan yhtenä kokonaisuutena. Varustamoiden investointipäätöksissä tämä puoltaa järjestelmätason arviointia yksittäisen laitteen tai polttoainevalinnan sijaan. Satamaoperaattoreille kehitys merkitsee tiiviimpää yhteistyötä varustamojen ja viranomaisten kanssa. Vakuutus- ja riskienhallinta-alalla keskeiseksi kysymykseksi nousee todennetun operatiivisen kypsyyden erottaminen markkinointiväitteistä. Koulutus- ja osaamisorganisaatioissa muutos näkyy siinä, etteivät osaamistarpeet enää jakaudu selvästi tekniikkaan, turvallisuuteen ja sääntelyyn. Tarve kohdistuu näiden alueiden keskinäisten riippuvuuksien ymmärtämiseen käytännössä.
Tulevia tutkimusaiheita
SMM 2026:ssa esiin nousseet kysymykset avaavat useita jatkotutkimuksen suuntia. Autonomisten alusten sääntelyn osalta olisi aiheellista tarkastella, miten MASS-koodin siirtyminen vapaaehtoisesta soveltamisesta kohti pakottavaa sääntelyä vaikuttaa varustamojen vastuisiin ja merivakuutuksen riskinarviointiin. Vaihtoehtoisten polttoaineiden osalta tekninen käyttövalmius on vain yksi tarkastelutaso. Sen rinnalla on tutkittava polttoaineiden tosiasiallista saatavuutta satamissa, bunkrausinfrastruktuurin kattavuutta sekä näiden vaikutuksia reittisuunnitteluun ja vakuutettavuuteen. Kolmas tutkimuskokonaisuus liittyy satamien, varustamojen ja viranomaisten väliseen tiedonvaihtoon kriittisen meri-infrastruktuurin suojaamisessa. Tutkimuksessa voitaisiin selvittää, miten vastuut, yhteinen tilannekuva ja häiriötieto jakautuvat käytännössä toimijoiden kesken. Lisäksi Euroopan suurten satamien vertailu voisi osoittaa, miten kyberturvallisuus, energiasiirtymä ja ilmastotavoitteet yhdistetään tulevissa investointipäätöksissä.
Johtopäätökset
Hampurin SMM 2026 -messujen perusteella merenkulun turvallisuus, digitalisaatio, energiasiirtymä ja satamien kehitys ovat siirtymässä samaan päätöksenteon kehykseen. Merkittävin havainto ei liity yksittäiseen teknologiauutuuteen. Ammattilaisen näkökulmasta olennaisempaa on tarve arvioida investointeja, operatiivisia riskejä ja sääntelyn vaikutuksia aiempaa laajempina kokonaisuuksina, joissa yhden osa-alueen ratkaisut vaikuttavat myös muiden osa-alueiden toimintaedellytyksiin.
Käytännössä nostaisin esiin kolme näkökohtaa. Ensimmäinen on valmistajan ilmoittaman teknisen valmiuden erottaminen todennetusta operatiivisesta käyttövalmiudesta ennen investointipäätöstä. Toinen koskee turvallisuuden ja kriittisen infrastruktuurin suojaamisen asemaa suunnittelussa. Niitä on perusteltua käsitellä samassa kokonaisuudessa digitalisaation ja päästövähennysten kanssa eikä erillisenä budjettieränä. Kolmas liittyy osittaisen autonomian ja uusien polttoaineiden sääntelyyn. Nykyisessä kehitysvaiheessa sääntelykehys ja sen toimeenpanon aikataulu määrittävät käyttöönoton reunaehtoja vähintään yhtä paljon kuin teknologinen valmius.
Lähivuosina huomio kannattaa kohdistaa erityisesti MASS (Maritime Autonomous Surface Ships) -koodin vapaaehtoisen soveltamisen etenemiseen kohti 2030-luvun alun pakottavaa sääntelyä sekä siihen, miten Euroopan suuret satamat toteuttavat ilmastoneutraaliutta koskevia tavoitteitaan. Näiden kehityskulkujen yhteisvaikutus osoittaa, vakiintuuko SMM 2026:ssa näkyvä turvallisuuden, digitalisaation, energiasiirtymän ja satamakehityksen lähentyminen toimialan pysyväksi toimintatavaksi vai jääkö osa siitä messujen tavoitteelliseksi puheeksi.
Timo Hakala
Tutkija, 0009-0000-3790-0895, Merilogistiikan tutkimuskeskus
Timo Hakala on Merilogistiikan tutkimuskeskuksen tutkija, merikapteeni ja väitöskirjatutkija. Hän on työskennellyt meriliikenteen valvonnan operatiivisessa ytimessä Fintraffic Oy:ssä ennen siirtymistään Satakunnan ammattikorkeakouluun (SAMK).