Kun yhteistä kieltä ei ole – viittomakielisten ikäihmisten palveluiden kehittämistarve

Tiivistelmä

Ikääntyvä viittomakielinen ihminen on usein riippuvainen sosiaali‑ ja terveyspalveluista, joissa toimiva vuorovaikutus on hoidon ja tuen perusta. Jotta palvelut olisivat turvallisia, oikea‑aikaisia ja yhdenvertaisia, asiakkaan tulee voida luottaa siihen, että hänet ymmärretään omalla kielellään. Tämä luottamus ei synny itsestään, vaan edellyttää rakenteita, osaamista ja selkeitä toimintamalleja asiakasohjauksessa. Näiden avulla viittomakielisten ikäihmisten oikeus tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi omalla kielellään voi toteutua käytännössä. Tässä artikkelissa tarkastellaan YAMK-opinnäytetyössä selvitettyä viittomakielisten ikäihmisten palveluiden järjestämisen tilaa eräällä hyvinvointialueella sekä tunnistetaan kehittämistarpeita asiakasohjauksessa. Opinnäytetyö tuotti kehittämisehdotuksia, jotta palvelut vastaisivat paremmin viittomakielisten ikäihmisten todellisiin tarpeisiin ja turvaisivat heidän kielelliset oikeutensa muuttuvassa palvelujärjestelmässä

Viittomakielisten ikäihmisten kielelliset oikeudet ja palvelujen saavutettavuus

Suomen väestön nopea ikääntyminen lisää tarvetta palveluille, jotka huomioivat erilaisten asiakasryhmien kielelliset ja vuorovaikutukselliset tarpeet. Tämä koskee myös viittomakielisiä henkilöitä, joiden saavutettava kommunikointi on keskeinen osa yhdenvertaisia sosiaali- ja terveyspalveluja. Suomessa elää yhteensä 1 037 kuuroa henkilöä, joista valtaosa on iäkkäitä, 63–79-vuotiaita on 675 ja yli 80-vuotiaita 362 (Auroila 2026). Viittomakielisen väestön ikääntyessä tarve asiakaslähtöisille ja saavutettaville palveluille kasvaa merkittävästi. Kuurous on kuulon aistivamma, jossa puheen ymmärtäminen kuulon avulla ei onnistu. Kuurous voi johtua perinnöllisistä tekijöistä, raskauden aikaisista häiriöistä, sairauksista, onnettomuuksista, melualtistuksesta tai ikääntymisestä. (Kuulohuoltoliitto 2016.) Viittomakieli on luonnollinen, visuaalinen kieli, jossa viestintä perustuu käsien, kehon ja ilmeiden käyttöön. Sillä on oma kielioppinsa ja sanastonsa, eikä se ole kansainvälinen, vaan kielimuodot vaihtelevat maittain. Tukiviittomat eroavat viittomakielestä siten, että ne eivät muodosta itsenäistä kieltä, vaan toimivat puheen rinnalla tukien vuorovaikutusta ja ymmärtämistä (Syrjämäki 2023, 11; Telmii kommunikaatiokeskus n.d.; Papunet n.d.).

Kielilain mukaan viittomakielisellä ikäihmisellä on oikeus tulkkauspalveluun, jos hän ei osaa suomea tai ruotsia tai ei vammansa vuoksi tule ymmärretyksi (Laki kielestä 423/2003, luku 3, § 18). Sosiaali- ja terveydenhuollossa tulkkauksen järjestämisestä ja kustannuksista vastaa palvelun järjestävä viranomainen, sillä tulkkaus on lakisääteinen velvollisuus, erityisesti silloin kun asia käynnistyy viranomaisen aloitteesta (Kela, n.d.; Terveyden ja hyvinvointilaitos n.d.). Tulkki toimii tulkkauksen ja viestinnän asiantuntijana sekä kielellisen ja kulttuurisen ymmärryksen välittäjänä. Tulkkausta tarvitaan tilanteissa, joissa osapuolilla ei ole yhteistä kieltä (Kieliasiantuntijat, n.d.).Tulkkauspalvelu on kuuroille keskeinen palvelu, sillä se mahdollistaa yhdenvertaisen tiedonsaannin ja osallisuuden eri tilanteissa. Tulkkia tarvitsevat sekä viittomakieliset kuurot että kuulevat henkilöt, joilla ei ole viittomakielen taitoa (Takkinen ym. 2023, 68–69).

Palvelujen järjestäminen pelkän tulkkauksen varaan ei ole riittävää, vaan niitä tulisi tarjota myös suoraan viittomakielellä. Vaikka tulkkaus tukee tiedonsaantia, se ei yksin takaa laadukkaita ja yhdenvertaisia palveluja. (Rainò 2025, 82). Julkisia palveluja täydentävät järjestöt ja kolmas sektori, kuten Kuurojen Liitto ja Suomen Kuurosokeat ry, sekä seurakunnat ja vapaaehtoistoimijat, joilla on tärkeä rooli viittomakielisten ikäihmisten tukemisessa (​​Kuurojen liitto n.d.; Suomen kuurosokeat ry n.d.; Suomen evankelisluterilainen kirkko n.d.).

Vuoden 2023 alussa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueille. Tämän uudistuksen myötä hyvinvointialueet vastaavat nykyisin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä koko alueellaan. (Sosiaali- ja terveysministeriö n.d.; Laki terveydenhuollosta 1326/2010, 1 luku 1–3 §; Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021, 1 luku 1–3 §.) Lainsäädäntö, kuten suomen perustuksesta (731/1999, 2 luku 17 §), laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992, 2 luku, § 3), laki sosiaalihuollosta (1301/2014, luku 4, 36 §) ja laki viittomakielestä (359/2015, § 3), velvoittavat turvaamaan kielelliset oikeudet sekä yhdenvertaisen pääsyn palveluihin. Myös laki yhdenvertaisuudesta (1325/2014, 3 luku, § 15) korostaa syrjimättömyyttä ja saavutettavuutta. Nämä vaatimukset edellyttävät palvelujärjestelmiltä konkreettisia ja suunnitelmallisia keinoja viittomakielisten asiakkaiden tunnistamiseksi, tavoittamiseksi ja yhdenvertaisen kohtaamisen varmistamiseksi. Kyse ei ole yksittäisistä asiakastilanteista, vaan laajemmin rakenteellisesta yhdenvertaisuudesta sekä julkisen palvelujärjestelmän toimivuudesta ja saavutettavuudesta. Kuvassa 2 havainnollistetaan viittomakielisten ikäihmisten palvelupolkua ja palvelujen järjestämistä sekä tulkkauspalveluiden keskeistä merkitystä palvelujen toteutumisessa.

“Jos yhteistä kieltä ei ole, jää helposti epäselväksi, mitä asiakas oikeasti tarvitsee tai tarvitseeko hän mitään.”

Opinnäytetyön toteuttaminen

Opinnäytetyössä selvitettiin, miten viittomakielisten ikäihmisten palvelut on järjestetty eräällä hyvinvointialueella. Lisäksi tarkasteltiin palveluohjaajien kokemuksia viittomakielisten kuurojen ikäihmisten palvelutarpeen arvioinnista ja palvelujen järjestämisestä sekä tunnistettiin kehittämiskohteita palvelujen saavutettavuuden parantamiseksi.

Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, mikä mahdollisti tutkittavien yksilöllisten kokemusten ja näkemysten tarkastelun sekä ilmiön kokonaisvaltaisen ymmärtämisen (Hakala 2024, 34; Vilkka 2021, 11; Hirsjärvi ym. 2009, 164). Laadullinen lähestymistapa oli perusteltu, sillä tutkimusaiheesta oli vähän aiempaa tutkimustietoa ja tavoitteena oli tuottaa uusia näkökulmia viittomakielisten ikäihmisten palveluista (Kankkunen‑Vehviläinen & Julkunen 2017, 67).

Tutkimusjoukko muodostui hyvinvointialueella työskentelevistä palveluohjaajista, joilla oli kokemusta viittomakielisten kuurojen ikäihmisten palvelutarpeen arvioinnista tai palvelujen järjestämisestä. Tutkimuksessa käytettiin tarkoituksenmukaista otantaa, sillä laadullisen tutkimuksen tavoitteena ei ollut tilastollinen yleistettävyys vaan ilmiön syvällinen tarkastelu asiantuntijoiden kokemusten kautta (Tietoarkisto n.d.; Palonen & Kylmä 2022, 284). Tutkimukseen osallistui (=4) palveluohjaajaa.

Yksilöhaastattelut toteutettiin tammikuussa 2026. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Analyysi eteni valmistelun, pelkistämisen, ryhmittelyn ja abstrahoinnin vaiheiden kautta kohti ylä- ja pääluokkia, jotka kuvasivat viittomakielisten ikäihmisten palvelujen järjestämiseen liittyviä keskeisiä teemoja (Elo ym. 2022, 215–220; Tuomi & Sarajärvi 2017, 124).

Opinnäytetyö toteutettiin Tutkimuseettisen neuvottelukunnan hyvän tieteellisen käytännön ohjeiden mukaisesti, millä varmistettiin tutkimuksen eettisyys, luotettavuus ja tulosten paikkansapitävyys (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2023, 11–14). Tutkimukseen osallistuminen perustui täysin osallistujan omaan vapaaehtoisuuteen, ja osallistujat saivat sekä kirjallisen että suullisen tiedon tutkimuksesta. He allekirjoittivat tietoon perustuva suostumuksen. Osallistujille kerrottiin, että haastattelun voi keskeyttää milloin tahansa ja heidän henkilöllisyytensä suojattiin anonymisoimalla tutkimusaineisto. Ennen aineistonkeruun aloittamista laadittiin aineistonhallintasuunnitelma, jossa kuvattiin tutkimuksen tavoitteet, menetelmät ja osallistujien tavoittaminen, sekä haettiin tarvittavat tutkimusluvat kohdeorganisaatiolta. (Kankkunen, Vehviläinen & Julkunen 2017, 85–87, 219; Kuula-Luumi 2021a; Kuula‑Luumi 2021b; Palonen & Kylmä 2022, 290–291.)

Palveluiden järjestämisen tila palveluohjaajien kokemana

Tulosten mukaan, viittomakielisten ikäihmisten palveluprosessi on monivaiheinen ja useita toimijoita sisältävä, mikä tekee siitä haavoittuvan erityisesti viestinnän, koordinoinnin ja palvelujen saatavuuden näkökulmista. Asiakkaat ohjautuvat palveluihin harvoin itsenäisesti ja ovat usein riippuvaisia omaisista, tulkeista tai tukihenkilöistä, minkä vuoksi viestintään liittyvät rajoitteet ja tulkkauspalvelujen saatavuus vaikuttavat merkittävästi asioinnin sujuvuuteen. Palvelutarpeen arviointi edellyttää moniammatillista yhteistyötä ja tulkin käyttöä, mutta asiakkaan osallisuus ei aina toteudu toivotulla tavalla. Omakielisten peruspalvelujen, kuten viittomakielisen kotihoidon, rajallinen saatavuus sekä resurssi‑ ja palveluntuottajapula aiheuttavat viiveitä palvelujen käynnistymiseen.

Henkilöstön viittomakielinen osaaminen lisää asiakkaan turvallisuutta ja luottamusta. Samalla on tärkeää kehittää palveluprosesseja niin, että ne ovat kielellisesti saavutettavia, ja varmistaa omakielisten palvelujen saatavuus yhdenvertaisuuden ja osallisuuden toteutumiseksi. Kuvassa 3 esitetään tutkimuksen keskeiset tulokset, jotka kuvaavat viittomakielisten ikäihmisten palvelutarpeen arvioinnin ja palveluiden järjestämisen haasteita osana koko palveluprosessia. Haasteet liittyvät asiakkaan asioinnista ja palveluihin ohjautumisesta aina palveluiden toteuttamiseen ja järjestämiseen saakka. Haasteita tulee esille erityisesti viestintään ja asiointiin, osallisuuteen ja päätöksentekoon, palvelujen saatavuuteen ja järjestämiseen, tulkkipalveluihin sekä palvelutarpeen arvioinnin toteuttamiseen.

Viestintään liittyvät haasteet nousivat merkittäväksi teemaksi viittomakielisten asiakkaiden palvelutilanteissa. Useilla työntekijöillä ei ollut riittäviä valmiuksia kohdata viittomakielistä asiakasta, ja yhteisen kielen puuttuminen aiheutti epävarmuutta ja vaikeutti vuorovaikutusta. Havainnot ovat yhdenmukaisia aiemman tutkimuksen kanssa, jossa viittomakielen osaaminen on tunnistettu keskeiseksi ammatillisen osaamisen osoittajaksi (Snögren ym. 2023; Qadhi 2025). Lisäksi on todettu, että terveydenhuollon ammattilaisilta puuttuu usein sekä kuurojen kulttuurin tuntemus että tehokkaan viestinnän taidot kuurojen ja huonokuuloisten asiakkaiden kanssa, mikä heikentää palvelukokemusta (Terry ym. 2024). Tulokset tukevat näkemystä siitä, että koulutus kuurojen kulttuurista ja viittomakielisten kohtaamisesta parantaisi vuorovaikutusta ja palvelujen laatua. Tässä tutkimuksessa korostui erityisesti viittomakielisen palveluohjaajan merkitys asiakkaan ymmärretyksi tulemisen kannalta.

Tulkkaus koettiin välttämättömänä, mutta siihen liittyi haasteita, myös useita haasteita. Aiemman tutkimuksen mukaan tulkkivälitteiseen viestintään sisältyy väärinymmärrysten riski, ja omaisten tulkkina toimiminen ilman asianmukaista koulutusta voi heikentää viestinnän luotettavuutta (Hall & Ballard 2024). Tutkimusaineistossa tulkin käyttö koettiin prosessia hidastavana ja joustavuutta vaativana tekijänä, mutta samalla se mahdollisti asiakkaan täysipainoisen osallistumisen palveluprosessiin. Etätulkkaus nähtiin ratkaisuna tulkin parempaan saatavuuteen ja palvelujen sujuvuuden tukemiseen (Nuolioja 2021). Samalla nousi esiin tilanteita, joissa asiakkaat eivät halunneet tulkkia ja omaiset pyrkivät toimimaan tulkkeina, mitä aiempi kirjallisuus on pitänyt ongelmallisena puolueettomuuden ja viestinnän vääristymisen riskin vuoksi. (Jacob 2022).

Johtopäätökset ja kehittämisehdotukset työelämälle

Viittomakielisten ikäihmisten yhdenvertaiset palvelut edellyttävät rakenteellisia ratkaisuja, ennakoivaa suunnittelua ja kielellisen saavutettavuuden systemaattista huomioimista osana palveluprosesseja. Viestinnän merkityksen tunnistaminen osana laadukasta palvelua, tulkkaus‑ ja omakielisten palvelujen suunnitelmallinen käyttö sekä asiakkaan osallisuuden vahvistaminen kaikissa palvelutarpeen arvioinnin ja palvelujen järjestämisen vaiheissa on tärkeää. Jatkossa tulisi kehittää selkeitä palvelupolkuja, vahvistaa henkilöstön viittomakielistä osaamista ja hyödyntää tutkimustietoa palvelurakenteiden ja hankintakriteerien kehittämisessä, jotta yhdenvertaisuus toteutuu käytännössä eikä ainoastaan lainsäädännön tasolla.