Jatkuva oppiminen ikäteknologian muuttuvassa toimintaympäristössä – alueellisen verkostoyhteistyön kehittäminen

Tiivistelmä

Väestön ikääntyminen ja teknologian nopea kehitys lisäävät ikäteknologiaosaamisen merkitystä ikääntyneiden palveluissa. Samalla tieto koulutuksista, jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista ja työelämän osaamistarpeista on hajallaan. Tässä artikkelissa kuvataan kehitettävän alueellisen (Satakunta) verkostoyhteistyömallin kehittämistä ja tarkastellaan, millaisia tarpeita alueelliset toimijat tunnistavat ikäteknologiaosaamisen jatkuvalle oppimiselle. Verkostoyhteistyömallia kehitettiin kahdessa yhteiskehittämistyöpajassa. Työpajoissa korostuivat osaamistarpeiden ennakointi, koulutustiedon kokoaminen ja saavutettavuus, verkoston koordinointi, tiedonvaihto sekä toimijoiden välisen yhteistyön vahvistaminen. Tulokset osoittavat, että jatkuvan oppimisen tukeminen edellyttää koulutustarjonnan lisäksi rakenteita, jotka kokoavat tietoa, yhdistävät toimijoita ja mahdollistavat säännöllisen vuorovaikutuksen. Verkoston toimivuuden kannalta keskeisiä ovat selkeä koordinointi, tunnistettavat yhteyshenkilöt ja helposti saavutettavat tiedonjakamisen kanavat. Alueellinen verkosto voi tukea työelämän osaamistarpeiden ja koulutustarjonnan kohtaamista sekä vahvistaa ikäteknologiaosaamisen kehittämistä käytännön työssä. Tulokset tarjoavat lähtökohdan verkostoyhteistyömallin jatkokehittämiselle ja sen kytkemiselle valtakunnalliseen yhteistyöhön.
 

Johdanto 

Väestön ikääntyminen lisää pitkällä aikavälillä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta. Samanaikaisesti sosiaali- ja terveysalan organisaatiot joutuvat sopeuttamaan toimintaansa taloudellisten paineiden vuoksi, mikä korostaa tarvetta kehittää uusia toimintamalleja, teknologisia ratkaisuja ja henkilöstöresurssien tehokasta kohdentamista.  

Ikäteknologialla eli digitaalisilla palveluilla, laitteilla ja sovelluksilla voidaan tukea ikääntyneiden hyvinvointia ja mielekästä arkea sekä henkilöstön työn sujuvuutta. Teknologian tarkoituksenmukainen hyödyntäminen edellyttää kuitenkin ammattilaisilta riittävää osaamista ja mahdollisuuksia sen jatkuvaan kehittämiseen. Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä jatkuvan oppimisen merkitys korostuu. Jatkuvan oppimisen keskiössä on työikäisten osaamisen uudistaminen ja työllisyyden tukeminen; se on tavoitteellista osaamisen kehittämistä, jolla vastataan työelämän muuttuviin tarpeisiin ja edistetään yksilön hyvinvointia.  

Aikaisemman tutkimuksen perusteella sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten digitaalista osaamista voidaan vahvistaa koulutuksellisilla interventioilla. Osaamisen kehittämisessä korostuvat erilaiset koulutusmenetelmät ja käytännön harjoittelu (Kulju ym., 2024). 

Ikäteknologiaan liittyvä koulutustarjonta ja tieto osaamisen kehittämisen mahdollisuuksista ovat hajanaisia. Myös tieto työelämän osaamistarpeista voi jäädä yksittäisten organisaatioiden ja henkilökohtaisten verkostojen varaan. Ikäteknologiaosaamisen kehittäminen edellyttää siksi koulutusorganisaatioiden, hyvinvointialueiden, palveluntuottajien, yritysten, järjestöjen ja muiden toimijoiden suunnitelmallista yhteistyötä. 

Satakunnassa ikäteknologiaosaamisen jatkuvaa oppimista pyritään vahvistamaan alueellisella verkostoyhteistyöllä. Verkostoyhteistyömallia rakennetaan yhdessä alueen toimijoiden kanssa, ja alueellinen yhteistyö pyritään kytkemään osaksi valtakunnallista verkostotoimintaa. 

Tämän artikkelin tavoitteena on kuvata Satakunnan ikäteknologian jatkuvan oppimisen alueellisen verkostoyhteistyömallin kehittämisprosessia sekä tarkastella, millaisia tarpeita alueelliset toimijat tunnistavat ikäteknologiaosaamisen jatkuvalle oppimiselle ja verkostoyhteistyölle. 

Aineisto ja menetelmät 

Satakunnan alueellista verkostoyhteistyötä kehitettiin yhteiskehittämisen menetelmin kahdessa työpajassa. Ensimmäisessä työpajassa helmikuussa 2026 tarkasteltiin ikäteknologiaosaamisen nykytilaa ja muodostettiin yhteistä visiota vuodelle 2035 tulevaisuustyöskentelyn ja backcasting-menetelmän avulla. Tavoitteena oli tunnistaa nykytilan ja tavoitellun tulevaisuuden välisiä kehittämistarpeita. 

Toisessa työpajassa lokakuussa 2026 osallistujat arvioivat Satakunnan alueellisen verkostoyhteistyömallin luonnosta ja tarkastelivat oman organisaationsa roolia verkostossa. Yhteiskehittämisen menetelmin tuotettu ja jäsennetty IkäteknosNet 1.0 -luonnos pohjautuu Bergenin verkostoyhteistyömalliin (Bergen Model of Collaborative Functioning, BMCF), jossa verkostoyhteistyötä tarkastellaan kumppanuuden lähtökohtien, yhteistyöprosessien ja yhteistyöstä syntyvien tulosten näkökulmasta (Corbin & Mittelmark, 2008).  

Työskentelyssä käsiteltiin erityisesti osaamistarpeiden ennakointia, jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia, koulutustiedon saavutettavuutta, verkoston koordinointia ja tiedonvaihtoa sekä alueellisen ja valtakunnallisen yhteistyön yhteensovittamista. Työpajoissa syntynyt aineisto muodostui osallistujien ryhmätyöskentelyn aikana tuottamista kirjallisista tuotoksista sekä työpajatyöskentelystä tehdyistä havainnoista. Esiin nousseet havainnot ja näkemykset kirjattiin, koottiin yhteen ja jäsennettiin verkostoyhteistyömallin kehittämisen kannalta keskeisiksi tuloksiksi.  

Tulokset 

Työpajojen keskusteluissa korostuivat verkoston koordinointi, koulutustiedon kokoaminen ja yhteistyön muuttaminen käytännön toiminnaksi. Lisäksi esiin nousivat osaamistarpeiden tunnistaminen ja ennakointi, jatkuvan oppimisen mahdollisuudet sekä tiedon jakaminen.  

Osaamistarpeiden tunnistaminen ja ennakointi 

Osaamistarpeiden ennakoinnin nähtiin edellyttävän nykyistä tiiviimpää yhteistyötä työelämän, yritysten ja koulutuksen järjestäjien välillä. Työelämän tarpeiden tulisi välittyä osaksi alueellisen osaamisen ja koulutuksen kehittämistä. Osaamistarpeiden tunnistamisen tulisi olla proaktiivista, jotta koulutuksella ja osaamisen kehittämisellä voidaan vastata toimintaympäristön muutoksiin riittävän ajoissa. 

Myös organisaatioiden olemassa olevan osaamisen tunnistamista pidettiin tärkeänä. Esihenkilöillä nähtiin keskeinen rooli työntekijöiden osaamisen, oppimistarpeiden ja kiinnostuksen tunnistamisessa sekä osaamisen kehittämisen tukemisessa. Jatkuvan oppimisen mahdollisuuksiksi tunnistettiin tutkintojen lisäksi esimerkiksi tutkinnon osat, lyhyet koulutukset ja oppisopimusratkaisut.  

Tiedon saavutettavuus ja jakaminen 

Keskeiseksi haasteeksi nousi ikäteknologiaa, koulutustarjontaa ja osaamistarpeita koskevan tiedon hajanaisuus. Tietoa on saatavilla useissa eri kanavissa sekä yksittäisten henkilöiden ja organisaatioiden verkostoissa, mutta se ei välttämättä siirry sitä tarvitseville. Erityisenä haasteena pidettiin sitä, mistä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia koskeva tieto olisi helposti ja kootusti löydettävissä. 

Verkostolle toivottiin yhteistä ja helposti saavutettavaa kanavaa, jonka kautta voitaisiin jakaa tietoa koulutuksista, tapahtumista, teknologioista, piloteista ja hyvistä käytännöistä. Tiedon löytämisen helppoutta pidettiin tärkeänä, sillä työarjessa uuden tiedon etsimiseen käytettävä aika on rajallista. Myös Wenlan, kansallisen hyvinvointi- ja terveysteknologiahakemiston, ja koulutusorganisaatioiden välisen tiedonkulun sekä koulutustarjonnan löydettävyyden vahvistaminen nousivat esiin. Wenlan tarkoituksena on edistää teknologiatiedon saavutettavuutta, ja sen sisältöjä voidaan hyödyntää myös sosiaali- ja terveysalaan sekä hyvinvointi- ja terveysteknologiaan liittyvässä koulutuksessa (Prizztech Oy). 

Verkoston koordinointi ja yhteistyö 

Verkostoyhteistyömallin luonnosta arvioitaessa osallistujat tunnistivat oman paikkansa verkostossa. Näin kokivat muun muassa koulutuksen järjestäjien, korkeakoulujen, hyvinvointialueen, työllisyysalueen ja yksityisten palveluntuottajien edustajat. Verkoston merkityksen nähtiin perustuvan siihen, että jokaisen toimijan ei tarvitse hallita kaikkea tietoa itse, vaan verkostossa voidaan hyödyntää eri organisaatioiden osaamista ja asiantuntemusta. 

Työpajoissa nousi esiin myös hyvinvointialueen, oppilaitosten ja muiden toimijoiden yhteistyön tiivistäminen esimerkiksi koulutusten, oppisopimusten, teknologiapilottien ja kehittämishankkeiden yhteydessä. Verkoston nähtiin voivan helpottaa oikeiden yhteistyökumppaneiden löytämistä ja madaltaa kynnystä uusien yhteistyöaloitteiden tekemiseen.  

Pohdinta 

Tulokset osoittavat, että ikäteknologiaosaamisen jatkuvan oppimisen haaste ei rajoitu koulutustarjonnan määrään. Olennaista on se, miten tieto osaamistarpeista, koulutusmahdollisuuksista, teknologioista ja hyvistä käytännöistä tavoittaa oikeat toimijat. 

Alueellinen verkosto voi muodostaa rakenteen, jossa työelämän osaamistarpeet, koulutustarjonta ja eri organisaatioiden asiantuntemus kohtaavat nykyistä systemaattisemmin. Tämä edellyttää kuitenkin selkeää koordinointia, sovittuja toimintatapoja, säännöllisiä kohtaamisia ja helposti saavutettavia viestintäkanavia. Pelkkä verkoston olemassaolo ei vielä takaa tiedon välittymistä. 

Jatkuvaa oppimista on myös tarpeen tarkastella yksittäisiä koulutuksia laajempana kokonaisuutena. Osaamisen kehittäminen voi toteutua koulutusten ja tutkinnon osien lisäksi työssä oppimisena, oppisopimuksina, teknologiapilotteihin osallistumisena sekä organisaatioiden ja asiantuntijoiden välisenä tiedon ja kokemusten vaihtona. 

Alueellisen verkostoyhteistyömallin vahvuutena voidaan pitää eri toimijoiden ja näkökulmien yhdistämistä. Tuloksia tulkittaessa on kuitenkin huomioitava, että aineisto muodostui Satakunnassa järjestetyissä työpajoissa ja kuvaa niihin osallistuneiden toimijoiden näkemyksiä. Tulosten laajempaa sovellettavuutta tulee arvioida suhteessa alueelliseen toimintaympäristöön.  

Johtopäätökset 

Ikäteknologiaosaamisen jatkuvan oppimisen tukeminen edellyttää verkostomaista toimintaa, jossa osaamistarpeita tunnistetaan ennakoivasti ja tietoa koulutusmahdollisuuksista, teknologioista ja hyvistä käytännöistä jaetaan systemaattisesti. Toimivan verkoston keskeisiä elementtejä ovat selkeä koordinointi, helposti saavutettava ja koottu tieto, tunnistettavat yhteyshenkilöt, matalan kynnyksen yhteistyö ja säännölliset kohtaamiset. 

Seuraavaksi alueellisen verkostoyhteistyömallin kehittämisessä on tarpeen sopia käytännön koordinoinnista, hyödyntää yhteistä tiedonjakamisen kanavaa ja toteuttaa säännöllisiä verkostotapaamisia. Samalla alueellisen ja valtakunnallisen yhteistyön yhteyttä tulee vahvistaa. Verkoston toimivuutta ja sen tuottamaa lisäarvoa voidaan arvioida toiminnan edetessä esimerkiksi sen perusteella, miten osaamistarpeita tunnistetaan, koulutustieto tavoittaa toimijat ja yhteistyö johtaa käytännön toimenpiteisiin.