Työelämälähtöinen oppiminen kuvataiteen tutkimuksen, kehittämistoiminnan ja opetuksen integroinnissa

Tiivistelmä

Artikkelissa tarkastellaan työelämälähtöisen ja haasteperustaisen oppimisen mahdollisuuksia kuvataiteen korkeakoulutuksessa sekä opetuksen ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) integroinnissa.  

Tarkastelun kohteena ovat kaksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa vuonna 2026 toteutettua oppimisympäristöä: paikkasidonnaisen väliaikaisen taideteoksen toteuttaminen Porin kaupunkiympäristössä sekä maisemamaalauksen opintojakso yhteistyössä Lauhanvuori–Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkin kanssa. Esimerkit havainnollistavat, kuinka todellisiin toimintaympäristöihin sijoittuva taiteellinen työskentely voi vahvistaa opiskelijoiden ammatillista osaamista, monialaista yhteistyötä ja kykyä ratkaista käytännön haasteita. Samalla ne osoittavat, kuinka taiteen, tieteen ja työelämän vuorovaikutus voi tuottaa uusia näkökulmia ympäristön tulkintaan, resurssiviisauteen ja kestävään kehitykseen.  

Artikkelissa korostetaan oppimisympäristöjen laajentamista korkeakoulun ulkopuolelle sekä opiskelijoiden aktiivista osallistumista alueelliseen kehittämiseen. Haasteperustainen oppiminen tarjoaa kuvataiteen koulutukselle pedagogisen toimintamallin, jossa taiteellinen työskentely, tutkimuksellinen ajattelu ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus yhdistyvät. Näin opetuksen ja TKI-toiminnan integrointi tukee sekä opiskelijoiden ammatillista kasvua että korkeakoulun aluekehitystehtävää. 

 

Haasteperustainen oppiminen kestävän ja alueellisen kehittämisen välineenä 

Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataiteen tutkinto-ohjelman opetuksen kehittäminen on ollut yksi vuosina 2022–2026 toteutettujen tutkimus- ja kehittämishankkeiden näkökulmista. Vuonna 2022 julkaistussa Kuvataiteilijan uuden työn koulutusmallissa nostettiin esiin harjoitteluympäristöjen merkitys ja tarkasteltiin kuvataiteen alan työn opinnollistamista (Kuusimäki, 2022, s. 7–8). 

Artikkeli on kirjoitettu monialaisena yhteistyönä. Kirjoittajina ovat Resurssiviisauden tutkimuskeskuksen projektipäällikkö, ammattikorkeakoulun kuvataiteen lehtori ja kuvataiteen tutkinto-ohjelman opiskelija, joka hyödyntää opinnollistamisen menetelmiä opinnoissaan. 

Artikkelin pedagoginen viitekehys perustuu haasteperustaiseen oppimiseen. Lisäksi artikkelissa kuvataan kaksi vuonna 2026 toteutettua työelämälähtöistä oppimisympäristöä: maiseman tutkiminen maalaamalla yhteistyössä Lauhanvuori–Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkin alueella sekä Porin keskustassa toteutettu paikkasidonnainen, väliaikainen taideteos. 

Vuonna 2026 toteutetuissa työelämälähtöisissä oppimisympäristöissä yhdistyvät paikalliseen toimintaympäristöön kiinnittyminen, olemassa olevien materiaalien ja resurssien hyödyntäminen, yhteistyö korkeakoulun sidosryhmien kanssa sekä pyrkimys tuottaa oppimisen ohella konkreettisia alueellisia vaikutuksia. Kuvataidelähtöinen TKI-toiminta voi tarjota alustan, jolla kestävä kehitys, pedagoginen uudistuminen ja alueellinen kehittäminen yhdistyvät. 

Haasteperustainen oppiminen (Challenge-Based Learning, CBL) on pedagoginen lähestymistapa, jossa oppiminen rakentuu todellisten, usein monitahoisten yhteiskunnallisten tai työelämälähtöisten haasteiden ympärille. Opiskelijat osallistuvat haasteiden tarkentamiseen, tiedon hankintaan, ratkaisujen kehittämiseen ja niiden käytännön kokeilemiseen. Keskeistä on oppimisen siirtyminen oppilaitoksen sisäisistä tehtävistä kohti todellisia toimintaympäristöjä ja yhteistyötä ulkopuolisten toimijoiden kanssa (Gallagher & Savage, 2023; Galdames-Calderón et al., 2024). 

Haasteperustainen oppiminen soveltuu erityisen hyvin kestävän kehityksen kysymysten käsittelyyn, sillä ekologiseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen ja taloudelliseen kestävyyteen liittyvät haasteet ovat tyypillisesti monialaisia eikä niihin ole yhtä ennalta määriteltyä ratkaisua. CBL tarjoaa mahdollisuuden yhdistää eri alojen osaamista ja tarkastella kestävyyshaasteita yhdessä työelämän, julkisten toimijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Höffken ja Lazendic-Galloway (2024) korostavat ulkopuolisten sidosryhmien kanssa muodostettujen kumppanuuksien merkitystä kestävyyteen liittyvässä haasteperustaisessa oppimisessa. Näin oppiminen voi samalla tuottaa ratkaisuja oppilaitoksen ulkopuolisiin todellisiin kehittämistarpeisiin. 

Haasteperustaisen oppimisen merkitys ei siten rajoitu opiskelijoiden osaamisen kehittämiseen. Se voi muodostaa korkeakoululle toimintamallin, jossa opetus, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä alueellinen kehittäminen kohtaavat. Haasteet voivat nousta esimerkiksi kaupungin, yritysten, yhteisöjen tai muiden alueellisten toimijoiden tarpeista. Tällöin opiskelijat, opettajat, TKI-asiantuntijat ja sidosryhmät osallistuvat yhteiseen tiedon ja ratkaisujen tuottamiseen. Nizamis et al. (2026) kuvaavat tällaista poikkitieteistä haasteperustaista oppimista yhteiskehittämisen prosessina, jolla voidaan tavoitella oppimistulosten lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta. 

Haasteperustainen lähestymistapa tarjoaa myös kuvataiteen korkeakoulutukselle mahdollisuuden tarkastella oppimisympäristöä laajemmin. Oppimisympäristöksi voidaan ymmärtää korkeakoulun tilojen lisäksi muun muassa ympäröivä kaupunki, luonnonympäristö, paikalliset materiaalit, rakennettu ympäristö ja erilaiset yhteisöt. Paikallisen luonnonmateriaalin tutkiminen, kaupunkitilan taiteellinen kehittäminen tai olemassa olevan rakennuskannan uudenlainen käyttö voidaan nähdä samanaikaisesti taiteellisena työskentelynä, oppimisena ja alueellisena kehittämisenä. 

Opiskelijan näkökulma työelämälähtöiseen oppimiseen 

Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataiteen tutkinto-ohjelman opiskelija oli kiinnostunut käytännönläheisestä kehittämistyöstä. Mahdollisuus syventää työelämäyhteyksiä ja kohdata uusia haasteita houkutteli jo ensimmäisenä opiskeluvuotena. Tavoitteena oli vaikuttaa omalla taiteellisella työskentelyllä myönteisesti muihin ihmisiin. Kesätyöpaikka Lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä tarjosi tähän mahdollisuuden. 

Lastenkulttuurikeskus Kruunupää toimii Porin kaupungin lastenkulttuurin ja kuvataiteen näkyvänä edistäjänä. Se tarjoaa kulttuuritoimintaa lapsille, nuorille ja perheille työpajojen, näyttelyiden ja tapahtumien muodossa. Vauvojen värikylpy® -työpajatoiminta kehitettiin Lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä vuonna 2003, ja siellä järjestetään vuosittain Vauvojen värikylpy® -ohjaajakoulutus. (Porin kaupunki, n.d.). 

Kesällä 2026 Lastenkulttuurikeskus Kruunupään sisäänkäynti kaipasi kehittämistä, sillä Porilaisenkadulla sijaitsevan Valimon peruskorjaukseen liittyvä jalankulkutunneli muutti sen ilmettä. Aiemmin avara ja kutsuva sisäänkäynti oli muuttunut tummaksi ja ahtaaksi tunneliksi. Tilanne tarjosi mahdollisuuden kokeilla väliaikaista taidetta kaupunkiympäristössä. Lastenkulttuurikeskus Kruunupään taiteilija-tekniikkavastaava Veijo Setälä suunnitteli kulkukäytävään teoksen, joka ohjaisi ihmisiä oikeaan suuntaan ja piristäisi tunnelmaa jo ennen rakennukseen astumista. Raivion (2016, s. 59) mukaan tietyillä tilateoksilla halutaan houkutella ihmisiä ikäviksi miellettyihin ja unohdettuihin paikkoihin. Paikkasidonnaiset teokset tuovat sijaintipaikkoihinsa uusia näkökulmia. 

Työskentelyn yhtenä lähtökohtana oli hyödyntää aiemmista projekteista ylijääneitä seinämaaleja. Resurssiviisaus oli kiinnostanut kesätyöntekijänä toimivaa opiskelijaa jo taideopintojen aikana: maalauspohjien uudelleenkäyttö ja sekatekniikkamateriaalien etsiminen kirpputoreilta olivat tulleet tutuiksi. Nyt tarjoutui mahdollisuus kokeilla, miten työelämän projekteissa voidaan toimia resurssiviisaasti. 

Kun seiniä pohjustettiin ylijäämämaaleilla, muut työntekijät saivat tehtäväkseen suunnitella omia suunnannäyttäjiä, joista valmistettaisiin maitokartongista sapluunoita. Sapluunoiden avulla samoja muotoja voitiin toistaa tunnelin seinillä. Tämä teki teoksesta runsaan ja leikkisän. 

Sapluunatyöskentely ei ollut opiskelijalle entuudestaan tuttua, mutta Setälän ohjaus helpotti sitä. Moniväristen nuolten toteuttaminen lisäsi työvaiheita, mikä ei kuitenkaan ollut huono asia. Yhtä nuolta varten tarvittiin useita sapluunoita ja niihin kohdistusmerkinnät. 

Ylijäämämaalien vuoksi käytettävissä oli rajallinen määrä värejä ja sävyjä. Tämä osoittautui eduksi, sillä se teki teoksesta yhtenäisemmän. Suurin haaste oli kuitenkin meluisa työmaa. Meluongelma nosti esiin näkökulman, mikä on ominaista todelliselle toimintaympäristölle, mitä olisi lähes mahdotonta jäljitellä oppilaitoksessa. Maalien ja muiden materiaalien kuljettaminen oli hankalaa, koska sisäänkäynnin ovea ei voitu pitää jatkuvasti auki. Lisäksi melu vaikeutti viestintää ja häiritsi keskittymistä. 

 

Haasteperustainen oppiminen oli läsnä projektin alusta loppuun. Jokaisessa vaiheessa oli rajoittavia tekijöitä, joista merkittävimmät liittyivät teoksen sijaintiin ja väliaikaisuuteen. Toisaalta esimerkiksi maalien säänkestävyydestä ei tarvinnut huolehtia. Koristeellinen kulkutunneli paitsi ohjaa vierailijoita Lastenkulttuurikeskus Kruunupäähän, myös tekee rakennukseen saapumisesta elämyksellistä. Kun Valimon peruskorjaus valmistuu ja alun perin epätoivottu kulkutunneli puretaan, sen poistuminen saattaa tuntua jopa haikealta. Kuten Raivio (2016, s. 59) toteaa, kokemukset jäävät silti elämään ja välittävät teemojaan eteenpäin. 

Haasteena maisemamaalaus  

SAMKin Kankaanpään taidekoulun maisemamaalauksen opintojakso toteutettiin syksyllä 2026 yhteistyössä Lauhanvuori–Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkin kanssa. Geologi Pasi Talvitie osallistui maalausryhmän retkille Lauhanvuoren Kivijatalle Isojoella ja Huidankeitaan suolle Kankaanpäässä. Talvitie opasti katsomaan maisemaa geologin silmin ja havaitsemaan siinä merkkejä ilmiöistä, jotka eivät näy paljaalle silmälle, mutta joita on selvitetty tieteen avulla. 

 

Maisemamaalausjakson ja Geoparkin yhteistyö syntyi tarpeesta tutkia tapoja tuoda havaintoon perustuvaa taideopetusta lähemmäs nykytaiteelle ominaisia toimintatapoja. Kuvataiteilija tarvitsee ammatissaan teknisen taidon sekä käsitteellisen ja kriittisen ajattelun lisäksi kykyä verkostoitua monialaisesti ja tulkita ympäristössä ja yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia (ks. esim. Suonpää & Kiviranta, 2014). 

Taiteilija voi hakeutua monialaiseen yhteistyöhön. Taiteen ulkopuolinen asiantuntemus voi tarjota taiteilijalle hyödyllistä aineistoa, jota hän tarkastelee luovasta ja tulkinnallisesta näkökulmasta. Taiteen ja tieteen lähtökohtien ja prosessien kohtaaminen saattaa parhaimmillaan tuottaa uusia ja yllättäviä näkökulmia. 

Kuvataiteilija Hanna Kanto on tehnyt yhteistyötä tutkimusryhmien kanssa. Vuonna 2018 Kanto seurasi Helsingin yliopiston BioGeoClimate Modelling Labin kenttätöitä Saana- ja Jehkats-tunturien ympäristössä. Tutkijat havaitsivat tutkimusvälineiden ja tilastollisen mallintamisen avulla ilmiöitä, joita paljas silmä ei tavoita. Kannon teoksissa tutkimustulokset saivat visuaalisen muodon. Dokumentaarinen aineisto sekoittui teoksissa fiktioon taiteelle ominaisin keinoin (Kanto, n.d.). 

1800-luvun Yhdysvalloissa geologia oli muodikas ja vaikutusvaltainen tieteenala, jonka ajateltiin paljastavan aiemmin piilossa pysyneitä totuuksia. Yksi geologisen tutkimuksen kohteista oli Hudson Valleyn alue, joka tunnetaan myös Hudsonjoen koulukunnan taidemaalareista. Taiteilijoiden tehtävänä nähtiin geologian paljastamien uusien totuuksien tulkitseminen ja maapallon historian tallentaminen. Esimerkiksi Asher B. Durandin maalaus Cathedral Ledge (1855) kuvaa kivien ja kallioiden rakenteita ja tarjoaa näkökulman alueen geologiseen kehitykseen (The Making of the Hudson River School, ei pvm.). 

Opintojakson luennoilla käsiteltiin maisemaa kuvataiteessa sekä taidehistorian, että nykytaiteen esimerkkien kautta. Romantiikan aikakauden ihanteellisia maisemamaalauksia tarkasteltaessa pohdittiin, kuinka romantiikan maisemapuutarhoihin pohjautuva ihannemaisema vaikuttaa edelleen siihen, mitä pidetään esteettisesti arvokkaana. 

Suomen taiteen kultakautena tunnettu ajanjakso (noin 1880–1910) ja kansallisromantiikka ovat vaikuttaneet pysyvästi suomalaiseen maisemakäsitykseen. Jussi Kivi on tarkastellut kansallisromanttista taidetta kriittisesti kirjassaan Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas. Kiven mukaan kansallisromanttinen taide on edelleen suosittua. Suosion syiksi hän esittää maalausten naturalistisen näköisyyden ja ”kansallisen omahyväisyyden”. Hän nostaa esimerkiksi korkealta avautuvat maisemat, jotka ovat suomalaisen kansallismaisemakuvaston ydintä, vaikka Suomi on suurimmaksi osaksi alava ja soinen (Kivi, 2004, s. 95). Kansallismaisemiksi nimetyt paikat, kuten Koli, ovat tuttuja maalauksista myös niille, jotka eivät ole itse käyneet niissä. 

Kulttuurintutkimuksessa korostetaan, että luonto ja maisema ovat aina kulttuurisesti määrittyneitä. Ihmisen katseen kautta luonto muuttuu keinotekoiseksi välineeksi, jonka avulla ilmaistaan merkityksiä ja arvoja (Lukkarinen & Waenerberg, 2004, s. 14–15). Maisemamaalaus on vaikuttanut käsityksiin siitä, millaisia maisemia pidetään kauniina ja jopa suojelemisen arvoisina. Aidosti monimuotoinen luonto ei kuitenkaan aina vastaa käsitystä esteettisesti miellyttävästä maisemasta. Monimuotoinen ympäristö voi olla ryteikköinen, vaikeakulkuinen ja sotkuinen. Opintojaksolla pohdittiin, voisiko taide osaltaan uudistaa kultakauteen ja romantiikkaan pohjautuvia maisemakäsityksiä. 

Havaintoja ja työskentelyä luontokohteissa 

”Geologi Pasin tiedot alueen geologiasta ja historiasta tukivat luovaa prosessia tiedon kautta.” (ote opiskelijan työskentelypäiväkirjasta) 

Kivijatalla opittiin havaitsemaan eri aikakausien maastoon ja kiviainekseen jättämiä jälkiä. Jääkauden jälkeisen maanjäristyksen jälki eli siirros tuli näkyväksi Pasi Talvitien opastuksen myötä. Myös tieteen avulla selvitetty tieto siitä, että kivijata on muinainen merenranta, konkretisoitui käveltäessä kivikon ylle rakennetulla sillalla. Kivikossa havaittiin aaltomaisia korkeuseroja, jotka aiheuttivat joillekin jopa merisairauden kaltaisia tuntemuksia. Muinaisen meren aallokko ja nykyinen kivikko yhdistyivät erään opiskelijan teoksessa värien ja aaltomaisten muotojen kautta. 

Opastuksen mukaan kivijata on aiemmin ollut nykyistä laajempi. Kasvillisuus levittäytyy vähitellen, ja jonakin päivänä kivikko on peittynyt metsään. Kasvien ja puiden kyky juurtua kivien päälle teki vaikutuksen moniin opiskelijoihin, jotka käsittelivät teemaa maalauksissaan. Männyntaimet, sammalet ja varpukasvit levittäytyvät vähitellen kivikon ylle. Kasvillisuuden sinnikkyyden kääntöpuolena karunkaunis kivialue kuitenkin katoaa. 

Hitaan muutoksen havaitseminen johdatti keskustelemaan alkuperäisyyden kysymyksestä. Suomen taiteen kultakauden ja amerikkalaisen Hudsonjoen koulukunnan maisemamaalauksissa pyrittiin kuvaamaan aitoa ja alkuperäistä luontoa, erämaata. Kun ympäristöä tarkastellaan geologisesta näkökulmasta riittävän pitkällä aikavälillä, mitään pysyvästi aitoa ja alkuperäistä luontoa tai maisemaa ei oikeastaan ole. Mannerlaatat liikkuvat ja kivet siirtyvät. Talvitien mukaan Lauhanvuoren kohdalla on muinoin kohonnut Himalajan korkuinen vuoristo. Tuolloin nykyinen Suomen alue sijaitsi päiväntasaajan tienoilla. Vain muutos on pysyvää. 

Yhteenveto 

Työelämälähtöiset oppimisympäristöt tarjoavat kuvataiteen korkeakoulutukselle mahdollisuuden yhdistää taiteellinen työskentely, tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä alueellinen vaikuttavuus. Artikkelissa kuvatut esimerkit osoittavat, kuinka haasteperustainen oppiminen voi vahvistaa opiskelijoiden ammatillista osaamista, monialaista yhteistyötä ja kykyä toimia todellisissa työelämän toimintaympäristöissä. Samalla taiteellinen työskentely voi tuottaa uusia näkökulmia paikalliseen ympäristöön, kulttuuriseen kestävyyteen ja resurssiviisauteen. Kuvataiteen opetuksen ja TKI-toiminnan tiiviimpi integrointi tukee siten sekä opiskelijoiden ammatillista kasvua, että korkeakoulun roolia alueellisena kehittäjänä.